Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Tässä ovat Gigantin joulukuun ja koko vuoden 2022 myydyimmät puhelimet – iPhone 13 nappasi kärkipaikan

Joulun puhelinkauppa käynnistyi kuluneita vuosia hitaammin, mutta kiri myynnissä lähes edellisten vuosien tasolle. Samsung Galaxy A53 on Gigantin joulukuun suosituin puhelin, kun taas Applen iPhone 13 nousi koko vuoden myydyimmäksi puhelimeksi.

Loppuvuoden yllättäjä on Googlen Pixel 6a, joka löytyy kuukauden suosituimpien puhelimien listan sijalta neljä. Suomalaisten varautuminen mahdollisiin sähkökatkoihin näkyi varavirtalähteiden myynnin moninkertaistumisena joulukuussa.

Marraskuun lopun kampanjat siirsivät kuluttajien kysyntää, ja joulukauppa käynnistyi tänä vuonna Gigantissa tavallista myöhemmin. Käyntiin päästyään joulukuun puhelinkauppa kävi kuitenkin vilkkaana.

Suomalaisten pukinkonttiin päätyi tänä vuonna etenkin Samsungin A-sarjan puhelimia. Gigantin myydyimpien puhelimien listan kärkipaikan vei joulukuussa Samsungin Galaxy A53, jonka lisäksi listalle sijoittui peräti neljä muuta A-sarjan puhelinta. Suosiota joulukuussa saavutti myös Googlen keskihintainen Pixel 6a, joka nousi yllättäen yhdeksi kuukauden suosituimmista puhelimista. Pixel 6a oli joulukuussa tuntuvassa alennuksessa. Hintaa sille jäi ainoastaan 299 euroa normaalin 479 euron sijaan.

”Keskihintaiset puhelimet jyräsivät joulukaupoilla. Googlen Pixel 6a:ssa suomalaisia houkuttelee varmasti erinomainen kamera sekä muista malleista tuttu Googlen Android-käyttöjärjestelmä”, Gigantin telecom-tuotteiden myyntipäällikkö Jyri Helistö kertoo.

Kuluttajien varautuminen sähkökatkoksiin käy ilmi Gigantin loppuvuoden myyntitilastoista – varavirtalähteiden eli powerbankkien myynti moninkertaistui joulukuussa. Varavirtalähteillä voidaan puhelimien lisäksi ladata esimerkiksi kannettavia tietokoneita, ja niitä on saatavilla sekä langattomina että langallisina malleina.

Vuoden 2022 suosikkipuhelin on Applen iPhone 13

Vaikka vaihtelua kuukausien myydyimmissä puhelimissa on vuoden mittaan ollut, löytyvät suomalaisilta selkeät suosikkimerkit ja -mallit. Gigantin vuoden 2022 myydyin puhelinmalli on Applen iPhone 13, jota edeltävät lippulaivamallit iPhone 12 ja iPhone 11 löytyvät myös listalta. Applen lisäksi kuluttajia kiinnostivat etenkin keskihintaiset Samsungin A-sarjan puhelimet, joita on vuoden suosituimpien puhelimien listalta peräti viisi kappaletta.

Tulevan vuoden 2023 trendeinä nähdään yhä valtavirtaistuva 5G sekä taittuvat puhelimet, jotka Gigantin asiantuntijan mukaan jatkavat kasvuaan. Kuluttajat voivat odottaa ensi vuoden puhelinmalleilta myös entistä kehittyneempiä ominaisuuksia.

”Ensi vuonna markkinoilla nähdään varmasti kovimpia kameroita, mitä on koskaan nähty, sekä tietysti laitteiden suorituskyvyn kasvua ja esimerkiksi energiatehokkaampia piirisarjoja, jotka näkyvät akkujen keston paranemisena”, Helistö vinkkaa.

Joulukuun TOP 10 -lista

  1. Samsung Galaxy A53 (1.)
  2. Samsung Galaxy A13 (-)
  3. Samsung Galaxy A13 5G (6.)
  4. Google Pixel 6a (-)
  5. Apple iPhone 13 (5.)
  6. Xiomi Redmi 9A (2.)
  7. Xiomi Redmi 10C (7.)
  8. Samsung Galaxy A33 (-)
  9. Samsung Galaxy A04s (9.)
  10. Apple iPhone 14 (-)

Vuoden 2022 TOP 10 -lista

  1. Apple iPhone 13
  2. Samsung Galaxy A13
  3. Samsung Galaxy A53
  4. Samsung Galaxy A22 5G
  5. Samsung Galaxy A52s
  6. Apple iPhone 11
  7. Apple iPhone 12
  8. OnePlus Nord CE2
  9. Samsung Galaxy A33
  10. Xiaomi Redmi 9A
FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi