Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

VR:n 160-vuotishistoriikki toteutettiin lyhytelokuvana – Katso elokuva nyt!

Historiikkielokuvan tuotanto oli osa VR Groupin ja Red Carpetin yhteistyötä, johon kuuluvat myös Nuorten elokuvaleiri sekä Villa Artun Galleriavaltaus. Nuorten tekijöiden tukeminen on tänä vuonna VR:n vastuullisuustyön ytimessä.

VR:n juhlavuoteen kuuluu myös nuorten kannustamista luovalle alalle. Historiikkielokuvan tuotantoon kuului myös Nuorten elokuvaleiri.

VR Groupin historiikkielokuvassa matkataan 1800-luvun loppupuolelta nykyisyyteen näyteltyjen kohtausten ja vanhojen valokuvien kautta. Elokuvaa tähdittävät Antti Luusuaniemi ja Iina Kuustonen.

– Oli mahtavaa näytellä yhdessä ystäväni Iina Kuustosen kanssa. Historiikkielokuvassa pääsimme revittelemään eri tyylilajeissa. VR:n tuella pystyimme toteuttamaan Nuorten elokuvaworkshopin ja Galleriavaltauksen ilman kompromisseja, nuoria palvellen. On hienoa tehdä yhteistyötä yrityksen kanssa, jolla on arvot kohdillaan, näyttelijä ja Red Carpet -festivaalin taiteellinen johtaja Antti Luusuaniemi kertoo.

VR oli yhteistyökumppanina myös Red Carpetin järjestämällä Nuorten elokuvaleirillä. Viisipäiväisen leirin aikana elokuvanteosta kiinnostuneet nuoret saivat kokemusta käsikirjoittamisesta, ohjaamisesta, kuvaamisesta, äänityöstä ja editoinnista.

– Tämä oli todellinen koulu elokuva-alasta, leirille osallistunut Ayana Havu sanoo.

– Minulle isoin oppi oli, kuinka tärkeää eri tehtävien yhteistyö on, Ada Niininen toteaa.

Leirin 12 osallistujaa tekivät viikon aikana kaksi lyhytelokuvaa. Aiheiden ideointi tapahtui pienissä ryhmissä, sen jälkeen osallistujat saivat omat vastuualueet tuotannon ajaksi.

– Näytteleminen on minulle tuttua, nyt oli tosi kivaa oppia lisää ohjaamisesta. Se on noussut minusta yhtä kiinnostavaksi ammatiksi, Mimosa Tuomala kertoo.

Elokuvatuotantojen lisäksi VR ja Red Carpet ovat mukana tukemassa Nuori Taide -foorumin järjestämää Galleriavaltausta, jonka tarkoitus on tuoda nuorten ääni kuuluviin taiteen keinoin, innostaa nuoria taiteen pariin ja ehkäistä nuorten syrjäytymistä.

Nuorten taiteilijoiden toteuttamien, kohtaamisen ja vastuullisuuden teemoja käsittelevien taideprojektien tulokset ovat näytteillä Villa Artun Galleriassa Hyvinkäällä 29.8.–16.9.

VR Groupin ja Red Carpetin kumppanuuden tarkoituksena oli lisätä nuorten osallisuutta yhteiskunnassa kulttuurin keinoin.

– VR on koko 160-vuotisen historiansa aikana tukenut suomalaisen yhteiskunnan kehittymistä ja hyvinvointia. Juhlavuonna meille on tärkeää, että voimme tukea nuorten luovuutta ja edistää heidän unelmiaan, sanoo VR:n yhteiskuntasuhdejohtaja Jonna Juslin.

FacebooktwitterlinkedinmailFacebooktwitterlinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi