Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Suomalaisen karavaaniyrityksen brändi palkittiin kansainvälisesti

Best Caravan ja Ellun Kanat voittivat Euroopan laajuisessa Transform Awards -kilpailussa kultaa “Best visual identity from the transport and logistics sector”- sarjassa Best Caravanin brändiuudistuksella.

Best Caravan ja Ellun Kanat tekivät yhdessä Best Caravanille laajan brändiuudistuksen, jossa päivitettiin kaikki brändistrategiasta visuaaliseen identiteettiin. Visuaalinen identiteetti muotoiltiin moderniksi ja laajempaa kohderyhmää puhuttelevaksi kokonaisuudeksi, jonka keskiössä on ajatus siitä, että Best Caravan mahdollistaa kokemuksia ja elämyksiä jo kokeneille karavaanareille, kuin myös uuden sukupolven matkaajille.

Best Caravan on mielletty vahvasti matkailuajoneuvomyyjäksi. Vaikka myymme myös ajoneuvoja, niin meillä Bestillä on aina oltu innovatiivisia ja meillä on ollut halu kulkea asiakkaan kanssa yhtä matkaa myös ajoneuvon hankinnan jälkeen. Ajoneuvot ovat enemmänkin asiakkaidemme haaveiden ja unelmien mahdollistajia ja halusimme tuoda tämän myös näkyväksi Best Caravanin brändissä”, kertoo Best Caravanin Markkinointijohtaja Tuomas Salminen.

Ellun Kanoilla uskotaan, että vanha tapa rakentaa brändejä ei enää toimi. Epävakaassa maailmassa brändin pitää ymmärtää roolinsa yhteiskunnassa ja toimia ratkaisijana asiakkaiden muuttuvassa arjessa. Tässä uudessa todellisuudessa yritysten on ymmärrettävä, miten maailma toimii, ja määriteltävä asemansa suhteessa kaoottiseen ympäristöönsä.

Yritysten odotetaan ratkaisevan isoja yhteiskunnallisia ongelmia, ja brändi, joka on rakennettu avoimella vuoropuhelulla sidosryhmien kanssa, on avain menestykseen. Matkailuajoneuvojen markkinajohtaja Best Caravan oli perinteinen ja nostalginen brändi. Nostan hattua heille, sillä muutos on vaatinut rohkeutta uudistua ja muuttua. Se kannatti”, iloitsee Ellun Kanojen Head of Design Sasu Haanpää.

Transform Awards Europe 2022

Transform Awards Europe 2022 on kansainvälisen tason kilpailu, jossa palkitaan tekijöitä brändien kehittämisestä ja muutoksesta. Kilpailuun osallistuu sekä suuria globaaleja toimijoita että pienempiä paikallisia toimistoja. Euroopan kilpailun tuomaristossa istui arvioijia muun muassa Pepsiltä, Legolta, Twitteristä, Tiktokista ja Adidakselta. Tänä vuonna muita voittajia olivat esimerkiksi UEFA, Kitkat ja Timberland. 

FacebooktwitterlinkedinmailFacebooktwitterlinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi