Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Koiran kanssa matkustaminen – älä koskaan jätä koiraa helteellä yksin autoon

Kesälomalla reissataan yleensä normaalia enemmän ja etenkin koiranomistajat tekevät matkansa yleensä autolla. Koiran kanssa matkustaessa on syytä muistaa, että paahtava aurinko tekee pysäköidystä autosta tappavan kuuman. Pysäköidyn ja sammutetun auton sisällä ilma lämpenee sietämättömän kuumaksi hyvinkin nopeasti, esimerkiksi jo omistajan pikaisen kauppareissun aikana. Älä siis ikinä jätä koiraa yksin autoon aurinkoisella säällä, sillä lämpöhalvauksen riski on helteillä korkea.

Kuva: Agria Djurförsäkring

Vaikka ulkona ei ole kuuma, autossa lämpötila nousee nopeasti

Lämpöhalvauksen oireita ovat voimakas läähättäminen, nopeatahtinen hengitys, kuolaaminen, levottomuus ja tärinä. Koira voi menettää tajuntansa ja mikäli ruumiinlämpöä ei saada pikaisesti laskettua, se voi menehtyä. Kissoilla lämpöhalvaus on huomattavasti harvinaisempaa kuin koirilla.

Ulkolämpötilan noustessa yli +20 asteen tai auton ollessa suorassa auringonpaisteessa, lämpötila auton sisällä nousee hyvin äkkiä sietämättömäksi, jopa +85 asteeseen. Ikkunoiden avaaminen raolleen ei juurikaan auta tilannetta. Muutaman sentin verran avoimista ikkunoista ilma ei pääse kiertämään tarpeeksi, jotta lämpötila auton sisällä viilentyisi. 

Aktiviteetit koiran kanssa kannattaa ajoittaa aamuun tai iltaan

Koira voi saada lämpöhalvauksen myös muualla kuin autossa, jos sitä esimerkiksi juoksutetaan liian kuumalla säällä. Kaikenlaiset aktiviteetit ja pitkät lenkit kannattaa ajoittaa aikaiseen aamuun tai iltaan, kun pahin auringonpaahde hellittää.  

Koira ei pysty ihmisen tavoin viilentämään itseään hikoilemalla, vaan koiran tärkein viilennyskeino on nenäontelon limakalvo. Koiran hengittäessä tai läähättäessä nenäontelon kautta kulkevan ilmavirta saa aikaan jäähdytysvaikutuksen limakalvoilla ja viilentää koko koiraa. Kun ympäristön lämpötila nousee liian korkeaksi, koira ei pysty enää pitämään ruumiinlämpöään normaalina ja se voi saada lämpöhalvauksen.

Mikäli epäilet lämpöhalvausta, siirrä koira varjoisaan, viileään paikkaan. Ensiapuna voit viilentää koiraa viileällä – ei kuitenkaan jääkylmällä – vedellä. Voit myös käyttää apuna märkiä pyyhkeitä ja kietoa niitä koiran ympärille. Yritä saada koira juomaan vettä ja vie se eläinlääkäriin.

Näin koira matkustaa turvallisesti autossa

Koiralle turvallisin paikka matkustaa autossa on tukeva häkki. Mikäli koira matkustaa auton penkillä, on sille syytä ostaa valjaisiin kiinnitettävän turvavyön, joka liitetään normaalin turvavyön tapaan turvavyöpistokkeeseen. Säädä turvavyö sopivan pituiseksi, jotta koira voi istua ja maata penkillä mukavasti.

Pienen koiran kuljetushäkkiä voi kuljettaa etu- tai takapenkillä. Varmista silloin, että häkki pysyy tukevasti paikallaan, esimerkiksi kiinnittämällä häkki turvavyön avulla. Isomman koiran häkki sijoitetaan tavaratilaan ja silloin kannattaa ostaa takakonttia varten suunniteltu koiran autohäkki. Jos häkissä on umpinaiset seinät, varmista, että ilma pääsee kiertämään häkin sisällä.

Farmariautossa tai maasturissa koira voi matkustaa myös takakontissa. Silloin tavaratilaan on hyvä asentaa koiraportti, jotta koira ei poistu autosta omin päin takaluukkua avattaessa. Myös takapenkin ja tavaratilan väliin on syytä hankkia koiraverkko, jotta koira ei pääse takapenkille. 

Huomioi myös nämä seikat 

Autosta poistuminen:
Kytke koira aina hihnaan ennen kuin päästät sen ulos autosta. Opeta koira olemaan hyppäämättä autosta ulos omin neuvoin tai ilman lupaa. Autosta yhtäkkiä ulos loikkaava koira voi aiheuttaa vaaratilanteen muulle liikenteelle tai koira voi loukkaantua itse. Pieni koira tai koiranpentu kannattaa nostaa autosta ulos.

Matkapahoinvointi: 
Osalle koirista tulee matkapahoinvointia, varsinkin jos koira ei ole tottunut autossa matkustamiseen. Paras tapa ennaltaehkäistä matkapahoinvointi on totutella koira autoon ja autoiluun pikkuhiljaa, aloittamalla muutamilla lyhyillä ajomatkoilla. Autoilu kannattaa yhdistää johonkin koiralle mieluiseen aktiviteettiin, jotta koira oppii, että autolla pääsee johonkin mukavaan paikkaan. Jos koira viedään autolla vain esimerkiksi eläinlääkäriin, automatkustuksesta voi tulla koiralle stressaava kokemus.

Koiraa ei kannata ruokkia juuri ennen automatkaa, vaan mieluummin vasta määränpäässä, jotta pahoinvoinnin riski pienenee. Jos koirasi voi jatkuvasti pahoin automatkoilla, kannattaa keskustella eläinlääkärin kanssa mahdollisesta matkapahoinvointilääkityksestä.

FacebooktwitterlinkedinmailFacebooktwitterlinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi