Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Kesän lämpöennätykset voivat aiheuttaa akkuvahinkoja talvella

Viime kesän lämpöennätykset saattavat kasvattaa ensi talvena hyytyvien akkujen määrää huomattavasti edellisvuoteen verrattuna. Tavallisenakin vuonna lähes puolet kaikista ajoneuvovahingoista johtuu viallisista 12 voltin akuista. Tilanne on sama polttomoottoriautoissa ja moderneissa sähköautoissa. Sen vuoksi akkuvalmistaja Clarios kehottaa nyt kaikkia autoilijoita tarkistuttamaan 12 voltin akkunsa huoltamolla varmistaakseen niiden kunnon tulevana talvena.

”Autoilijoiden tulisi ottaa tavaksi tarkistuttaa akkunsa huoltamolla ennen talvikauden alkua.” Kuva: Clarios

Lämpö saa akun purkautumaan itsestään

Suhteellisen lämpimistä talvista huolimatta 12 voltin akut ovat olleet viime vuosina yksi yleisimmistä ajoneuvovahinkojen aiheuttajista. Se johtuu pääasiassa siitä, että koronapandemian aikana monet ajoneuvot seisoivat aiempaa pitempään käyttämättöminä ja akut pääsivät tyhjenemään ilman säännöllistä lataamista. Kaiken lisäksi kesällä koettiin äärilämpötiloja. Sellainen nimittäin kuluttaa akkua kaikista eniten: korkeat lämpötilat aiheuttavat akun purkautumisen itsestään, mikä puolestaan saa akun vanhenemaan ennen aikojaan. Nykyiset akut ovat jo nyt siis altistuneet suurelle rasitukselle. Jos kylmä ilma heikentää akun suorituskykyä ja moottori alkaa vaatia akulta enemmän tehoja, vanhat ja kuluneet akut eivät yksinkertaisesti enää kestä. Tarvitaan vain yksittäinen pakkasyö, jotta akku ei enää jaksa käynnistää moottoria. Jopa viime vuosien suhteellisen lämpiminä talvina pakkaspäiviä on ollut keskimäärin 50.

”Autoilijoiden tulisi ottaa tavaksi tarkistuttaa akkunsa huoltamolla ennen talvikauden alkua.” Kuva: Clarios

Pohjoisen lämpöennätys

Viime kesänä rikottiin lämpöennätyksiä maailman pohjoisimmillakin alueilla. Kesäkuussa pohjoisella napapiirillä mitattiin 32 °C:n lämpötiloja, ja Norjan arktisilla alueilla koettiin huomattavasti tavanomaista korkeampia lämpötiloja. Porot ja hirvet etsivät helpotusta lumikasoista. Suomessa ja Ruotsissa lämpötila oli päivällä 30 °C:n tietämissä ja yöllä trooppisissa lukemissa.

”Auton akut vanhenevat kesän lämmössä ja kuolevat talvella”, varoittaa Clariosin akkuasiantuntija Fredrik Countakis. ”Autoilijoiden tulisi sen vuoksi ottaa tavaksi tarkistuttaa akut huoltamolla ennen talvikauden alkua.”

Varmuutta talveen

Tarkistuttamalla akun voi selvittää, kuinka suurelle rasitukselle se on altistunut kesällä ja miten se selviää tulevasta talvesta. Asiantuntijoillamme on osaamista, jonka avulla auton akun vaihto hoituu nopeasti ja turvallisesti. Lisäksi huolehdimme akun kierrättämisestä ympäristövaikutuksen minimoimiseksi.

Voit etsiä lähimmän VARTA-kumppanin hakutoimintomme avulla sivustossa www.varta-automotive.fi.

FacebooktwitterlinkedinmailFacebooktwitterlinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi