Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Jyväskylä liittyy yli 70 eurooppalaisen Voi-kaupungin joukkoon

Euroopan suosituin sähköpotkulautayhtiö Voi Technology laajentaa toimintaansa Jyväskylään huhtikuusta lähtien. Kyseessä on jo Voin kuudes toimintakaupunki Suomessa.

Voi Technology tuo kaupunkiin satoja ympäristöystävällisiä, korallinvärisiä Voiager 3X-mallejaan, joissa on tukeva kaksoisjalka, tuplajousitus ja paikan päällä vaihdettavat akut.

– Olemme jo pitkään pitäneet Jyväskylää silmällä ja keskustelleet yhteistyöstä kaupungin kanssa. Näemme kaupungissa paljon potentiaalia muun muassa aktiivisen opiskelijatoiminnan ansiosta. Olemme iloisia, että voimme nyt tuoda jyväskyläläisille uuden vaihtoehdon sähköpotkulautojen joukkoon, Voi Technologyn maajohtaja Reetta Alastalo sanoo.

Alastalon mukaan Jyväskylä on Voin toiminnan kannalta mielenkiintoinen paikka, sillä se  on hyvä esimerkki 15 minuutin kaupunkifilosofiasta. 

– Kaikki päivittäiseen elämään tarvittava on saavutettavissa Jyväskylässä periaatteessa vartin sisällä kävellen, pyöräillen, julkisilla liikennevälineillä tai sähköpotkulaudoilla. Toivomme, että voimme vähentää jyväskyläläisten tarvetta yksityisautoilulle ja näin entisestään parantaa kaupungin viihtyisyyttä, kun ilmansaasteet ja melu vähenevät.

Ympäristöasioiden lisäksi Voi tekee paljon työtä turvallisuuden eteen. Voi on esimerkiksi ensimmäisenä toimijana maailmassa perustanut sähköisen liikennekoulun #RideLikeVoila’n, jonka suorittamisesta se palkitsee matkoihin hyödynnettävällä alennuksella. Sähköpotkulautojen pysäköinnin parantamiseksi yhtiö toi ensimmäisenä toimijana Suomessa mahdollisuuden ilmoittaa verkkosivujen kautta väärin pysäköidyistä sähköpotkulaudoista.

– Haluamme edistää sähköpotkulautojen turvallista ja säännösten mukaista käyttöä ja tuomme myös Raportoi Voi -toiminnon käyttöön Jyväskylässä. Lisäksi palkitsemme käyttäjiämme sovelluksessa kypärän käytöstä. Olemme myös yhdessä kaupungin kanssa määritelleet alueita, kuten kävelykadun, jossa on hitaampi nopeusrajoitus ja pysäköintikielto, Alastalo toteaa.

Voilla on laaja toiminta-alue Jyväskylässä ja esimerkiksi Lutakon uimarannalle pääsee jatkossa kätevästi sähköpotkulaudalla. Keskustan ja Lutakon lisäksi Voin toiminta-alueeseen kuuluvat Kuokkala, Kortepohja, Savela, Mäki-Matti, Nisula, Mattilanpelto, Kukkumäki, Taulumäki, Tourula ja osa Halssilasta.

Voin hinnat

kuukausipassi 34,99€ ( Ilmaiset avaukset + 300 minuuttia)

minuuttihinta 22 senttiä + 1e avausmaksu 

FacebooktwitterlinkedinmailFacebooktwitterlinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi