Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Bentley investoi uuteen teknologiaan ja leikkaa vuosittaisia tuotannon päästöjä

Bentley Motorsin Crewen tehtaan tunnusluvut osoittavat, että maineikas brittimerkki on muuntautumassa maailman kestävämmäksi luksusautomerkiksi. Ympäristövaikutus tuotettua ajoneuvoa kohti on pienentynyt merkittävästi vain yhdessä vuodessa, vaikka tuotanto on kasvanut lähes 40 prosenttia.

Päästöt ajoneuvoa kohti pienenivät vuodesta 2020 vuoteen 2021 peräti 76,7 prosenttia, vaikka tuotanto kasvoi samaan aikaan 38,3 prosenttia.

Taustalla on sarja kehitystoimia, joiden avulla Bentley pyrkii tekemään enemmän vähemmästä ja kierrättämään tehokkaasti.

Mittavien veden talteenottojärjestelmien ja veden kierrätyksen ansiosta tehtaalla käytettävän veden määrää pystyttiin viime vuonna pienentämään 26,6 prosenttia. Osa tuloksesta tosin selittyy sillä, että etätyö vähensi henkilökunnan käyttämän talousveden tarvetta. Uuden autojen viimeistelykeskuksen katolle asennettiin kuitenkin jo toinen 1800 litran sadevesisäiliö, joka liitetään maalaamon käyttämää vettä käänteisosmoosilla puhdistavaan järjestelmään. Tätä vettä voidaan käyttää suoraan tehtaan wc-tiloissa.  

Kaikki Bentley-mallit valmistavalla Pyms Lanen tehtaalla on vähennetty hiilidioksidipäästöjä 70,2 prosenttia. Pudotus johtuu suurelta osin vihreän kaasun ja biopolttoaineiden käytöstä paikallisissa kuljetuksissa. Hiilidioksidipäästöjä on jo aiemmin vähennetty laajan aurinkosähköjärjestelmän avulla. Aurinkopaneeleita on tällä hetkellä 31 500, ja järjestelmää laajennetaan edelleen.

Energiankulutus tuotettua ajoneuvoa kohti laski 17,2 prosenttia. Tähän vaikutti jatkuvan tehokkuuteen panostamisen ja vihreän kaasun käytön lisäksi entistä tehokkaampien lämmityskattiloiden käyttöönotto.

Esimerkiksi liimoista löytyviä haihtuvia orgaanisia yhdisteitä (VOC) pystyttiin vähentämään 17,5 prosenttia. Bentley aikoo jatkaa investointeja uusiin teknologioihin tehtaallaan pienentääkseen tätä lukua entisestään seuraavien 12 kuukauden aikana.

Bentley Motorsin tuotannosta vastaava Peter Bosch sanoo yhtiön haluavan varmistaa asemansa maailman johtavana kestävän luksusliikkuvuuden tarjoajana. Tuoreet tunnusluvut kertovat, että merkittävä muutos on mahdollista keskittymällä jatkuvasti vähentämään veden ja energian käyttöä sekä jätteen määrää. 

”Tehtaamme on jo hiilineutraali, ja Dream Factory -konseptimme taustalla on vahva halu päästä ympäristövaikutuksissa nollatasolle. Sitä varten investoimme edelleen aurinkoenergiaan ja VOC-päästöjen pienentämiseen. Pidemmällä aikavälillä investoimme lähes 3 miljardia euroa sekä kaiken ammattitaitomme ja kokemuksemme rakentaaksemme alustan ensimmäiselle täyssähkö-Bentleylle”, Bosch sanoo.

  • Bentley jatkaa edistysaskeleitaan tuotannon ympäristövaikutusten vähentämiseksi
  • Investoinnit vettä säästävään teknologiaan vähentävät veden käyttöä neljänneksellä: tehtaalle asennettiin sadevesisäiliöt
  • Tehtaan hiilidioksidipäästöt pienenivät yli 70 prosenttia, kun sisäisissä kuljetuksissa siirryttiin käyttämään vihreää kaasua ja biopolttoaineita
  • Energiankulutus ajoneuvoa kohti väheni yli 17 prosenttia
  • Tehdas on edellä alkuperäisistä tavoitteistaan pienentää 75 prosentilla tuotantoon liittyviä ympäristövaikutuksiaan vuosina 2010–2025
  • Bentley investoi lähes 3 miljardia euroa (2,5 miljardia puntaa) tulevia täyssähköisiä Bentley-luksusautoja valmistavaan ”Dream Factory” -tehtaaseen
FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi