Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Bavaria Laakkonen avaa Suomen ensimmäisen BMW:n uuden myymäläkonseptin mukaisen täyden palvelun liikkeen

Suomen ensimmäinen vielä pilottivaiheessa olevan myymäläkonseptin mukainen uusi BMW-liike avataan 3.3.2022 Vantaalle, Antaksentie 4:ään. Bavaria Laakkonen Airportista löytyy uusien autojen myynnin lisäksi BMW Premium Selection -vaihtoautomyynti sekä myöhemmin keväällä avattava täysimittainen huoltokorjaamo.

”BMW-malliston laajentuessa ja kysynnän kasvettua pystymme palvelemaan asiakkaitamme uusissa tiloissa aiempaa monipuolisemmin, mikä ei Jumbon tiloissa ollut mahdollista”, kertoo Bavaria Laakkosen operatiivinen johtaja Mika Pokka.

Uusi Bavaria Laakkonen Airport on entistä paremmin asiakkaiden saavutettavissa autoliikkeelle ihanteellisella paikalla Retail Parkin alueella, josta löytyy reilusti pysäköintitilaa. Bavaria Laakkonen Jumbon palvelut ja henkilökunta siirtyy kokonaisuudessaan uuteen liikkeeseen.

Uuden liikkeen myötä Bavaria Laakkonen vahvistaa entisestään asemaansa Suomen suurimpana ja ainoana täyden palvelun BMW-jälleenmyyjänä pääkaupunkiseudulla. Bavaria Laakkonen Airportin lisäksi BMW-asiakkaita pääkaupunkiseudulla palvelevat Bavaria Laakkosen liikkeet Espoon Olarinluomassa ja Helsingin Herttoniemessä.

FacebooktwitterlinkedinmailFacebooktwitterlinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi