Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Posti avaa pakettien väliaikaiset noutopisteet tällä viikolla

Joulusesonki on Postille vuoden vilkkainta aikaa, ja joululahjojen ostaminen aloitetaan entistä aiemmin. Viimeistään Black Friday, jota tänä vuonna vietetään perjantaina 26.11., kiihdyttää pakettiliikenteen kasvuun, joka huipentuu edellisvuosien tapaan jouluun.

Paketteja on tällä hetkellä liikkeessä paljon ja verkko-ostaminen on aktiivista, mutta suomalaiset ovat myös palanneet ostoskeskuksiin ja kuluttamaan enenevässä määrin palveluita.

Posti avaa 25.11. alkaen vilkkaimman sesongin ajaksi 101 väliaikaista noutopistettä ympäri Suomen. Osa väliaikaisista noutopisteistä on Postin omia, osan toiminnasta taas vastaavat kumppanit. Väliaikaiset noutopisteet sijoitetaan suosituimpien automaattien lähelle, jolloin paketin hakijalla on mahdollisimman lyhyt matka väliaikaiselle noutopisteelle alkuperäisen automaatin ollessa täynnä. Väliaikaisiin noutopisteisiin voi myös suoraan tilata paketteja, jonka lisäksi niihin voi palauttaa verkko-ostoksia. Kaikissa väliaikaisissa noutopisteissä on henkilökohtainen palvelu eli työntekijä antaa paketit ja neuvoo tarvittaessa palautuksissa.  

Väliaikaisten noutopisteiden lisäksi asiakkaita palvellaan 3 300 palvelupisteellä ympäri Suomen

Postin sesongin suunnittelu käynnistyi jo alkuvuodesta, ja automaatteja on avattu vuoden aikana 5–10 joka viikko. Automaatteja on 400 ja henkilökohtaisia palvelupisteitä 100 enemmän kuin viime vuonna. Sesonkiin varaudutaan laajemman palvelupisteverkoston sekä väliaikaisten noutopisteiden lisäksi kasvattamalla hyllytilaa palvelupisteissä.

”Joulu on meille suomalaisille tärkeä juhla, ja teemme kaikkemme varmistaaksemme sujuvat pakettitoimitukset ja hyvän joulumielen. Paketteja on varmasti tänäkin vuonna liikkeellä paljon, joten välillä voi käydä niin, että paketti ei mahdukaan toivottuun paikkaan. Jos näin käy, ohjaamme paketin mahdollisimman lähelle. Jos tuntuu, että paketti päätyy liian kauas tai täysin väärään paikkaan, meihin voi aina ottaa yhteyttä OmaPostin chatissa tai soittamalla, niin selvitämme tilanteen”, kertoo paketti- ja verkkokauppapalveluiden liiketoimintajohtaja Tommi Kässi.

Posti kannustaa asiakkaitaan noutamaan paketit mahdollisimman pikaisesti, jotta tilaa saadaan uusille paketeille automaateissa, noutopisteissä ja posteissa.

Black Fridaysta alkaen paketteja toimitetaan myös sunnuntaisin

Posti vauhdittaa pakettiliikennettä myös lisäkuljetuksilla. Black Fridaysta 26.11. alkaen Posti kuljettaa paketteja suosituimpiin automaatteihin seitsemänä päivänä viikossa. Paketteja noudetaan ja toimitetaan vastaanottajille neljänä sunnuntaina 28.11., 5.12., 12.12. ja 19.12. Seitsemän päivän pakettijakelun piirissä on noin puolet suomalaisista. Pääkaupunkiseudun lisäksi sunnuntaijakeluissa mukana ovat Jyväskylä, Kuopio, Lahti, Oulu, Pori, Seinäjoki, Tampere ja Turku. Myös pakettien kotiintoimitusten odotetaan lisääntyvän loppuvuodesta.

Kaikkien Postin palvelupisteiden, mm. postien, automaattien ja väliaikaisten noutopisteiden sijainnit voi tarkistaa osoitteesta www.posti.fi/kartta

Tarkista täältä paikkakunnat, joihin tulee väliaikaisia noutopisteitä.

FacebooktwitterlinkedinmailFacebooktwitterlinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi