Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Neste mukana jo kuudetta kertaa järjestettävässä Kinkkutempussa ‒ joulun kiertotalousteko tavoittelee tänä vuonna 300 000 osallistujaa

Neste on mukana jo kuudetta kertaa järjestettävässä Kinkkutempussa, joka käynnistyi perjantaina 17.12.2021. Monelle suomalaiselle jo perinteeksi muodostuneen kiertotalousteon tarkoituksena on kannustaa kotitalouksia keräämään ja kierrättämään joulukinkun ja muiden jouluruokien paistinrasvat hyödynnettäväksi Neste MY Uusiutuva Diesel™ -polttoaineen valmistuksessa.

Tänä vuonna ympäri Suomen avataan lähes 300 keräyspistettä, jotka ovat avoinna aina 7.1.2022 saakka.

Viime jouluna Kinkkutemppuun osallistui ennätykselliset lähes 240 000 suomalaista kotitaloutta ja paistinrasvaa kerättiin yhteensä 55 tonnia. Tästä määrästä valmistetulla uusiutuvalla dieselillä voisi ajaa henkilöautolla jopa 17 kertaa maapallon ympäri. Joulun 2021 tavoitteena on kasvattaa osallistujien määrä 300 000 kotitalouteen.

“Kiertotalouden merkitys suomalaisten kuluttajien ja yritysten keskuudessa kasvaa hiljalleen. Kinkkutemppu on hieno esimerkki yritysten välisestä yhteistyöstä vastuullisuudessa, sillä hanke järjestetään 15 eri toimijan yhteisvoimin. Kinkkutempun paistinrasva saa uuden elämän uusiutuvana dieselinä, joka on vaihtoehto niin kuluttajille kuin yrityksillekin omien ilmastopäästöjen vähentämiseen. Neste MY Uusiutuvan Dieselin avulla autoilun hiilijalanjälkeä voi pienentää jopa 90 %* verrattuna fossiilisen dieselin käyttöön. Kutsumme jokaisen suomalaisen osallistumaan yhteiseen joulun ajan ilmastotekoon“, sanoo Nesteen Marketing & Services -liiketoiminnan markkinointipäällikkö Tytti Stranding.

Kaikkien jouluruokien, kuten kinkun, kalkkunan, kalan tai juuresten, paistinrasvat voi kierrättää uusiutuvaksi dieseliksi. Keräyspisteitä löytyy valtakunnallisesti kaikkien K-Citymarketien ja lukuisten muiden K-ruokakauppojen, Neste- ja Neste K -asemien yhteydestä sekä joidenkin kuntien jätepisteiltä.

Lassila & Tikanoja toimittaa paistinrasvat eteenpäin Rasmix Oy:lle käsiteltäväksi, ja sieltä rasvajäte kuljetetaan Nesteen jalostamolle Porvooseen, jossa siitä valmistetaan uusiutuvaa dieseliä.

Ilmastokeskustelu ei merkittävästi näy suomalaisten joulun vietossa

Tuhannelle suomalaiselle marraskuussa 2021 toteutetusta kyselytutkimuksesta** selviää, että vain 10 % vastaajista kokee ilmastokeskustelun vaikuttavan omaan tai perheen joulun viettoon. Nuorten, 18‒24-vuotiaiden keskuudessa ilmastoasioiden vaikutus omaan jouluun on hieman suurempi (19 %). Ilmastokeskustelun vaikutus näkyy eniten joulun ajan ruokahävikin minimoimisena, jätteiden lajitteluna sekä lahjojen ostamisen vähentämisenä.

Joka neljäs vastaaja kokee, että jätteiden kierrättäminen arjessa jää joskus tai usein tekemättä siksi, ettei osaa lajitella jätteitä oikein. Lähes puolet vastaajista perustelee syyksi sen, että kierrätyspiste sijaitsee liian kaukana. Ruoanvalmistuksesta syntyvä tai ylijäänyt paistinrasva on myös jätettä ja valtaosa suomalaisista hyödyntää sen jollain tavalla. Vastaajista 31 % hyydyttää paistinrasvan ja laittaa sen biojätteeseen, kun taas 25 % hävittää paistinrasvat sekajätteen mukana. Vastaajista 8 % kaataa rasvan viemäriin.

Kinkkutemppu tarjoaa jokaiselle suomalaiselle mahdollisuuden kierrättää jouluruokien valmistuksesta syntyneet paistinrasvat oikein, tarjoten samalla mahdollisuuden korjata vääriä toimintamalleja, kuten viemäriputkiston tukkimista rasvalla.

“Kinkkutemppu on hyvä vaihtoehto kierrättää rasva, sillä sitä kautta osallistuu samalla kiertotalouteen. Olemme iloisia siitä, että hanke voidaan järjestää jo kuudetta kertaa ja että suomalaiset ovat ottaneet Kinkkutempun osaksi jouluperinteitään. Uskomme sen kasvattavan kiertotalouden merkitystä hiljalleen myös muualla arjessa”, sanoo bio- ja kiertotalouden johtava asiantuntija Pia Vilenius Kemianteollisuudesta.

Kinkkutempun keräyspisteet, tarkemmat kierrätysohjeet sekä usein kysytyt kysymykset ja vastaukset löytyvät osoitteesta www.kinkkutemppu.com.

FacebooktwitterlinkedinmailFacebooktwitterlinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi