Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Valtionyhtiö Posti irtisanoo ja siirtää työtä Tallinnaan

Posti on ilmoittanut siirtävänsä Palvelukeskuksensa töitä Suomesta Tallinnaan. Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä toimivasta Palvelukeskuksesta valtionyhtiö irtisanoo 23 henkilöä.

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU pitää härskinä sitä, että valtion omistama yhtiö hakee kustannussäästöjä siirtämällä työtä maan rajojen ulkopuolelle. Posti tarjoaa työntekijöille mahdollisuutta siirtyä jatkamaan työtä irtisanomisajan jälkeen Tallinnaan paikallisen palkkatason mukaisilla palkoilla.

–  Onko tämä suomalaisten työntekijöiden tulevaisuus? Meidät lähetetään Suomen rajojen ulkopuolelle tekemään työtä ties millä työsuhteen ehdoilla, kunhan yritykset saavat kustannuksiaan laskemaan, kysyy Postin toimihenkilöiden valtakunnallinen pääluottamusmies Mirja Sandberg.

Posti siirsi jo vuonna 2017 tunnistamattomien osoitetietojen käsittelyä eli videokoodausta Hollannin postin PostNL Data Solutionsin kautta Filippiineille.

Hiljaisuudessa valmisteltu siirto

Posti on valmistellut siirtoa kaikessa hiljaisuudessa ilmeisesti jo pidempään. Kesällä 2017 se vakuutti julkisuudessa, että Palvelukeskuksen tehtäviä ei olla siirtämässä Tallinnaan. Tuolloin julkisuuteen oli vuotanut tieto, että Posti suunnittelisi 314 työpaikan siirtämistä Viroon vuoteen 2020 mennessä.

Pääluottamusmies Mirja Sandberg katsoo, että Posti toimii moraalittomasti ja ottaa yrityksen maineen kannalta suuria riskejä.

– Postin työnantajamaine on maan kolmanneksi huonoin. Postilla on jo nyt vaikeuksia rekrytoida henkilöstöä, eikä töiden siirto Tallinnaan ainakaan paranna asiaa.

Sandberg peräänkuuluttaa valtion omistajaohjauksen puuttumista Postin johdon toimiin.

– Vaikka yritys toimisi liiketaloudellisin perustein, ei valtion omistaman yrityksen toimintatapa voi olla sellainen, että se aiheuttaa päätöksillään Suomessa työttömyyttä ja sitä kautta kustannuksia valtiolle. Kaikki suomalaiset joutuvat silloin verojen kautta osallistumaan työttömyyden kustannuksiin, jotka johtuvat liiketoiminnan epäeettisistä päätöksistä.

Valtioneuvoston finanssineuvos Petri Viherävuori totesi Taloussanomissa 7.3.2018, että ”omistaja ei voi eikä halua sotkeutua yt-prosessiin, mutta voi neuvottelujen päättymisen jälkeen tarvittaessa palata asiaan.”

– Omistaja voi halutessaan puuttua Postin toimiin ja nyt olisi korkea aika, toteaa Sandberg. 

Hallinnon yt-neuvottelut päättyivät eilen. Neuvottelujen kohderyhmään kuuluivat Asiakaskokemus ja –kanavat-, Postin Palvelukeskus- ICT- ja Talous. Posti irtisanoo enintään 59 henkilöä. 

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi