Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Kuljetusyritykset kehittävät toimintaansa tehokkaammaksi ja ympäristöystävällisemmäksi

Torstaina 9. toukokuuta avautuvat Kuljetus–Logistiikka 2019 -messut kokoavat Helsingin Messukeskukseen vaikuttavan määrän teknologiaa, tapahtumia ja alan keskeiset toimijat. Kuljetusyritysten edunvalvoja SKAL esittelee messuilla palveluitaan, jotka siivittävät kuljetusyrityksiä menestykseen.

Päättyvällä vuosikymmenellä logistiikkatoimiala on saanut tottua jatkuviin muutoksiin, joista merkittävimmät ovat koskeneet ajoneuvojen kokoa. Vuonna 2013 suurin sallittu yhdistelmämassa nostettiin 60 tonnista 76 tonniin, ja vuonna 2019 ajoneuvoyhdistelmien enimmäispituus kasvoi 25,25 metristä 34,5 metriin. Kalustokoon kasvattamisella on alennettu merkittävästi päästöjä ja lisätty tuottavuutta. Samalla monelle kuljetusyritykselle muutokset ovat merkinneet tilanneanalyysin tarvetta investointipäätöksissä. Vuodesta 1936 kuljetusyrityksiä palvellut SKAL tuntee yritysten haasteet.

SKAL (osasto 6D40) tarjoaa yrityksille neuvontaa ja koulutusta uusien yhdistelmämittojen toteuttamiseen omassa kuljetuskalustossa. SKAL esittelee messuilla uuden yhdistelmäkonfiguraattorin. Se on sovellus, jolla yrittäjä voi suunnitella uusien enimmäismittojen mukaisia jopa 34-metrisiä ajoneuvoyhdistelmiä ilman asiantuntija-apua. Lisäksi messuosastolla voi tutustua Aski+ -ratkaisuun, jonka avulla kuljetusyritys voi hallita yrityksen keskeistä tietopääomaa liittyen henkilöstöön, kalustoon ja sopimuksiin sekä laatia kustannuslaskelmia.

SKAL on mukana seuraavissa osastoissa ja messuohjelmissa:

  • 9.-11.5.: SKAL-messuosasto 6D40
  • 9.-11.5.: Liikenneareena-yhteisosasto 6M28
  • 9.5. klo 10.30: Avajaisseminaari: Kohti hiilivapaata liikennettä ja logistiikkaa (Seminaarilava)
  • 9.5. klo 12: Paneelikeskustelu: Vaihtoehtoiset ratkaisut liikenteen päästöjen vähentämiseksi (Seminaarilava)
  • 9.5. klo 12:30: Scania Driver Competitions: Julkkiskisa (ulkoalueet)
  • 10.5. klo 13:00: Lastiturvallisuus – pysy muutoksessa mukana! (Seminaarilava)
  • 10.5. klo 16:00: SKAL-Ladyt lavalla! (Koulutusohjelman päättäjäiset, Seminaarilava)

Kansainvälinen suurtapahtuma Kuljetus–Logistiikka 2019 järjestetään 9.–11.5.2019 Messukeskuksessa Helsingissä. Tapahtuman käytössä ovat kaikki Messukeskuksen viisi hallia ja laaja ulkoalue ja esillä runsaasti kuljetuskalustoa ja päällirakenteita sekä varusteita ja palveluita tarjoavia yrityksiä. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry kuuluu messujen pääjärjestäjiin.

www.kuljetuslogistiikka.fi

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi