Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Logistiikan toisinajattelija

93de31c68fd1b406_800x800arVanhojen, totuttujen ajourien murtaminen logistiikassa voi tuoda tilaajalle kymmenien prosenttien säästöt ja silti kuljetusyrittäjäkin toimii kannattavasti. Tämä on jo käytäntöä Exclusive Logistics Finland Oy:lle, täyden palvelun kuljetusammattilaiselle.

– Tärkeintä on uskaltaa ajatella uudella tavalla ja kokeilla totutusta poikkeavia toimintatapoja. Haluamme yhteistyökumppanina tuottaa täysin uudenlaista lisäarvoa asiakkaillemme kehittämällä sekä asiakkaan että omia prosessejamme kokonaisuutena, ei yksittäisinä suorituksina, korostaa toimitusjohtaja Roni Penttilä.

Kuljetusalalla on vuosikymmenien perinteet ja totutut toimintatavat. Näin yritysten välinen kilpailu on ollut pääosin hintakilpailua sen sijaan, että olisi kehitetty kuljetuksia osana isompaa yritystoiminnan kokonaisuutta. Yksittäiset osaprosessit ovat voineet toimia tehokkaastikin, mutta kukaan ei ole johtanut tai kehittänyt kokonaisuutta, josta olisi ollut saatavissa enemmän hyötyjä kaikille osapuolille.

– Olemme olleet mukana mm. uudistamassa kunnan ruokahuollon logistiikkaa, mitä oli hoidettu vuosikymmeniä totutulla tavalla. Ulkopuolisena katsoimme tilannetta aivan uudesta näkökulmasta ja toteutuksemme poikkesi täysin aiemmasta. Pystyimme tarjoamaan palvelut 40 prosenttia aiempaa tasoa halvemmalla, mutta silti meillekin kannattavasti. Tilaaja sai uudesta toimintamallista lisäarvoa myös muille tasoille organisaatiossaan, kertoo Penttilä. Hän korostaa isojen kokonaisuuksien näkemisen tärkeyttä:
– Kun yhteen logistiikkaprosessiin yhdistetään toinen olemassa oleva prosessi ja tämä kokonaisuus uudistetaan, saavutetaan suuria säästöjä. Me pyrimme synergiaetuihin mm. yhdistämällä asiakkaittemme toimintoja, jolloin kaikki osapuolet hyötyvät.

Exclusive Logistics on uusi, pääosin Etelä-Suomessa ja nyt myös Virossa toimiva toisinajatteleva kuljetusliike ja liikennöitsijäverkosto. Sen intohimona on viedä kuljetusalaa sekä asiakkaiden toimintamalleja eteenpäin kehittämällä innovatiivisia, laskimella todennettavia uusia toimintamalleja. Esimerkiksi kuljetuspäällikkö saattaa pk-yrityksessä tehdä paljon muutakin kuljetusten vähäisyyden vuoksi.

– Kuljetuspäällikön osaamisen voi ostaa palveluna, jolloin bonuksena tulee laaja-alainen näkemys logistiikasta ja kokemusta erilaisista, muilla aloilla tehdyistä ratkaisuista, muistuttaa Penttilä.

 

Teksti: http://www.editori.fi/liikkeenjohto

FacebooktwitterlinkedinmailFacebooktwitterlinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi